Pakottivat opettelemaan merimerkit,
minä asuin kuivalla maalla!
Ja ne rakensivat taloihinsa jalat, tulvan varalta.
Minulla oli aina ollut sateenvarjo,
ottivat sen päivää ennen myrskyä!
Muistan mihin se unohtui.
Minä hain paikkaa rakennuksilta,
minä halusin nähdä palan taivasta,
balettitossut oli väärissä jaloissa,
jonotusnumerot menivät ristiin,
taivaalla ei saanut pomppia.
Puoliksi halvaantunut sapelihammastiikeri
poti päänsärkyä viimeisessä huoneessa eikä ollut ollenkaan valmis:
edellisen päivän sota kiehui hänen veressään kuin se olisi
tehnyt sinne pesän,
ja kuoleminen oli hänet uuvuttanut.
Unessa minä olen ontuva kiinalainen,
kirjojen vihaaja käy katkaisemassa minulta siivet,
keltaisenruskeat, kuivat ja paperinohuet,
hän repii ne palasiksi ja heittää tuuleen
Tuulessa ne lentävät kauas, kauas: aina Pensaaseen asti.
Mies syö marjan Pensaasta ja jättää Pensaan,
ja se on palava pensas,
nyt se sytyttää linnut
ja ne palavat,
kuin aurinkoon matkalla.
Katsoin taivaalle ja siellä oli kuunkuu.
Muistan, kun otin lääkettä ja kuolin: se oli uutenavuotena,
juoksin kiviä pitkin ja loukkasin polveni, eikä tullut
verta.
Ja minä laitoin itselleni Laastarin ja sanoin olevani Lintu,
mutta ei se ole Lintu jolle on siivet liimattu!
Ei se ole aamu, mistä on yö pois leikattu!
Kätilö leikkaa työkseen napanuoria,
joku niistä oli ehkä kuninkaanlanka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti