juhannusmuisto

Auringon kasvattamat voikukanhahtuvat ovat tulenpunaisia,

odottavat tuulta.

Nyt on uniaika,

en näe sinua enää,

olen syönyt itkua joka syövyttää vatsan.

Satamat jäätyivät talvella rikki, kukaan ei osaa tulla,

kuningaskalastaja juo päänsä täyteen, unohtaa tahallaan.

Pimeys tiivistyy sanoiksi, joskus ihmisiksi.

Jotkut on tehty valon ja äänen säikeistä,  

aika moni hukkuu juuri nyt, minä voisin huutaa apua, antakaa kun tutustun itseeni.

Seison tuulta vasten niinkuin lammas, selkäni on harjattua terästä.

Sataman ovet lennähtävät auki, joku laskee lampaat, kolmetoista puuttuu,

ne ovat merenpohjassa.

Sukeltajat löysivät miljoona vuotta vanhaa samppanjaa,

eivät edes maistaneet!

Myivät sitä edestakaisin, kunnes kaikki pullot olivat tyhjiä.

Minä vilkutan hänelle aikakapselistani,

rekka ujeltaa ohitse, sataa taas

Tien ohessa kasvaa tuntematon kukka

hänen suustaan rönsyää orjantappuroita,

ne puhkaisevat totuuden immenkalvon,

minä katson valheen raiskaamaa tarinaa,

juna halkaisee maiseman,

minun pitää valita puoli.

Yläilmoissa ajelehtii vaappuva, palava purjelentokone

Nyt se tulee alas taivaalta kuin Ikaros;

minä kirjoitan, tarkoitan että:

täytän ohuita kohtia historiassa

se ei ole sama kuin

”hangata spiraalinmuotoista kuparilankaa

siten, että valo johtuu”

Tänä yönä tuulella on paha asento,

sanojen varjot vainoavat toisiaan,

repivät toisiltansa lihat ja luut, 

nahkat kolisevat portaita alas.

Puolenyön ritari ottaa valoa sieraimiensa kautta,

yö on kutonut ja kutonut

mustan kankaan, jolla minä nukun

Olisinpa täällä!

tänä yönä

olisin vähemmästä kiitollinen.

.

Parhain terveisin

Sankarit ovat parhaimmillaan kuolleina, tölkitettyinä

sopiviksi annospaloiksi,

tai elävinä vitriineissä, koipallotettuina puoliunessa:

parhain terveisin:

enempi ei ole kohteliasta,

allekirjoita kompromissi!

Tuossa on viiva jolle jähmettyä,

enää ei tule sattumia,

päiväunet on kaavoitettu,

reunoja kiertää sähköpaimen.

Mielelläni sinua rakastan,

jos tulet maaliisi kunniatta

ja laadit kärsimyksistäsi listan.

kadonnut kuukausi

Ratapihan takana kasvoi hulluruohoa,

minä olin luullut niitä takiaisiksi

ja heitellyt häntä, osumatta

ja kalenterista oli kadonnut se sivu,

jolloin me mentiin naimisiin,

hän sanoi myöhemmin että minun kasvoni olivat muuttuneet,

tuska oli piirtänyt minulle uudet kasvot,

ja minun keuhkotautiani ei parannettu,

eivätkä minun kuvani voittaneet kilpailuissa.

hän käski minun aloittaa aikaisemmin,

soutaa lujempaa,

minä katsoin häntä loukkaantuneena.

Veneen pohjassa oli reikä,

siitä näki Ahdin maailmaan.

Niin minä sanoin

häävuoteeltani:

Täällä on mahdotonta nukkua,

silkki repii hipiäni haavoille.

Vaikka olin menettänyt neitsyyteni punaisilla kaduilla

ja vaatteeni olivat likaantuneet kuraan,

taskuni oli tyhjennetty perusteellisesti

Saavuin ajoissa, haavoittuneena

yön havinan saattelemana

ja aamun säde repi silmäni puhki.

Sokeana tietää lasien helinästä

hevoslauman nelistävän ohi.

naisen kengitys

Keskikesän huonossa varjossa

istuu nainen,

hänet on sisään- ja uloshengitetty

niin kuin hengitetään huurua pakkasella,

ja lämpötilaeron seurauksena

hän makaa vatsallaan mudassa ja savessa, ja hänet on kengitetty

niin kuin kengitetään lapsi joka opettelee kävelemään

tai ihminen, kaupunkia varten,

uuvuttavaa työtä varten,

virastojen portaita ja ovia ja ikkunoita varten, ja ajatusten kaavoittamista varten.

ja tämän seurauksena

huppupäinen karma istuu juovuspäissään rappusilla

koko yön:

teinhän minä parhaani! mutta olisin voinut olla vieläkin parempi.

mutta en halunnut olla prinsessa: ihmiset olivat vankeina hänen taivaassaan,

tai heidät oli hylätty,

ruoste puri kaltereita, luut järsivät vereslihaa,

mies on syntynyt vain puoliksi, ilmenee valokuvista.

Äkkiä on syksy, varjo on pitkä,

tuuli vie ajan rippeitä pitkin katuja.

palavan Pensaan marja

Pakottivat opettelemaan merimerkit,

minä asuin kuivalla maalla!

Ja ne rakensivat taloihinsa jalat, tulvan varalta.

Minulla oli aina ollut sateenvarjo,

ottivat sen päivää ennen myrskyä!

Muistan mihin se unohtui.

Minä hain paikkaa rakennuksilta,

minä halusin nähdä palan taivasta,

balettitossut oli väärissä jaloissa,

jonotusnumerot menivät ristiin,

taivaalla ei saanut pomppia.

 

Puoliksi halvaantunut sapelihammastiikeri

poti päänsärkyä viimeisessä huoneessa eikä ollut ollenkaan valmis:

edellisen päivän sota kiehui hänen veressään kuin se olisi tehnyt sinne pesän,

ja kuoleminen oli hänet uuvuttanut.

Unessa minä olen ontuva kiinalainen,

kirjojen vihaaja käy katkaisemassa minulta siivet,

keltaisenruskeat, kuivat ja paperinohuet,

hän repii ne palasiksi ja heittää tuuleen

Tuulessa ne lentävät kauas, kauas: aina Pensaaseen asti.

Mies syö marjan Pensaasta ja jättää Pensaan,

ja se on palava pensas,

nyt se sytyttää linnut

ja ne palavat,

kuin aurinkoon matkalla.

 

Katsoin taivaalle ja siellä oli kuunkuu.

Muistan, kun otin lääkettä ja kuolin: se oli uutenavuotena,

juoksin kiviä pitkin ja loukkasin polveni, eikä tullut verta.

Ja minä laitoin itselleni Laastarin ja sanoin olevani Lintu,

mutta ei se ole Lintu jolle on siivet liimattu!

Ei se ole aamu, mistä on yö pois leikattu!

Kätilö leikkaa työkseen napanuoria,

joku niistä oli ehkä kuninkaanlanka.

child spoke

Child spoke

from his incubator:

How unfinished,

how immature and fragile life –

compared with him!

About fulfilment,

about the future life,

the world, yet unknown.

And she unfolded

herself from silky sheets like a swollen baby butterfly.

Where did you spend last war?

Newer generations

tumble down from skies,

and fumes and shades

of Elders’ escapades

lick their ears and burn their eyes.

But the sins they stomp

under their tiny feet,

and lies they crunch between their teeth

like breakfast cereals,

And they taste the freedom,

but the taste will never be the same.

And they want to crawl back to their wombs

and cry,

but the iron breast of incubator

is closed until next Sunday.